Suomiräpin alkeet

Monet sanovat, että suomalaiset eivät osaa räpätä. Suomiräppi on huonoa, mielikuvituksetonta ja tylsää. Kaikki kuulostavat samalta, eikä räppiä vain osata. Toivottavasti tämän luettuanne ymmärrätte edes hieman enemmän, että edellämainitut argumentit ovat epätosia.

Monien huono mielikuva suomiräpistä pohjautuu 90-luvun alun MC Nikke T:hen ja Raptoriin sekä nykyajan NRJ räppäreihin, niin sanottuun mainstreamiin. Kun puhutaan suomiräpistä, Pikku G tulee monille mieleen. Fintelligens, Cheek, Uniikki, Petri Nygård. Kyseisillä artisteilla, vaikka he ovatkin kaupallisesti menestyneet melko hyvin, ei ole kovin suurta arvostusta kadun tasolla. Riimit ovat yksinkertaisia, itsestäänselvyyksiä puettuna riimeiksi. Petri Nygård poikkeaa tietysti kaavasta ylitseampuvalla härskiydellään ja rääviydellään. Muistan 2000-luvun alussa kun Petri oli ensimmäisen kerran suosion aallonharjalla. Isot pojat kuuntelivat häntä, minä kuulin vain pieniä pätkiä sieltä täältä. Sen verran jälkikäteen kappaleita kuulleena voin todeta, että Petrikin on astunut huomattavasti kaupallisempaan ja yksinkertaisempaan suuntaan.

Huvittavaa sinänsä, mutta oma räpin kuuntelemiseni alkoi juuri Pikku G:stä. Yläasteella se lähti, kaverini Samppa lähetti minulle sekä Pikku G:n että muidenkin (parempien huom.) artistien kappaleita ja aloin kuuntelemaan niitä. Löysin mieleistä tavaraa, pidin riimeistä ja sanakikkailuista. Ennen näitä tapahtumia en pitänyt räpistä lainkaan, olin sitä mieltä, että se ei ole musiikkia lainkaan.

Voisin käydä muutamien tällä hetkellä soittolistallani olevien kappaleiden kautta läpi suomiräpin monimuotoisuutta. Osa näistä on pysynyt soittolistalla pitkäänkin, osa on löytänyt tiensä sille muutamia päiviä sitten. Ja herkkäkorvaisimmille varoituksen sana, jotkin kappaleet sisältävät voimasanoja.

Välillä riimit ovat tärkeämpi osa biisiä, välillä biitti. Usein kuitenkin kokonaisuus on se, mikä tekee kappaleesta merkittävän juuri minulle. Ensimmäisenä voisin nostaa esiin lähiöromantisointia Helsingistä. En aluksi pitänyt Jontista, mutta viime talvena näin hänen esiintyvän livenä ja olin myyty. Tässä on Jontin & Shakan kappale Kolmatta Linjaa, jossa on hienosti sämplätty kertosäkeeseen Fredin klassikkoa Kolmatta linjaa takaisin.

Pari viime vuotta SMC Lähiörotat ovat olleet kovassa suosiossa. Lähiörottiinhan kuuluu Juno, Thonoslono, Erä-Koira ja Avionin prinssi. He ovat hyvä esimerkki, miten voi olla suosittu ja pysyä silti uskottavana. Tässä suosikkikappaleeni heiltä,  Yks risti kaks. Tässä kappaleessa etenkin biitti on maagista kuunneltavaa. Musiikkivideo on myös todella hieno, se on Pablo Filmsin käsialaa.

Yksi Suomen parhaista riimittelijöistä on Pyhimys. Hän on tehnyt kappaleita tyylilajeiltaan laidasta laitaan. Eniten nautinkin hänen nerokkaista ja oivaltavista, usein monimerkityksistä sanoituksistaan. Salainen maailma on yksi suosikkikappaleitani. Tyyliltään se eroaa täysin noista aiemmin mainitsemistani Jontista & Shakasta sekä Lähiörottien biiseistä. Salaisessa maailmassa on taustana vain akustinen kitara. Kuunnelkaa sanoituksia ja sovitusta taustaan.

Pyhimyksen kanssa Teflon Brothers -yhtyeessä vaikuttaa muuan Heikki Kuula. Kuula on yksi ylivoimaisista suosikeistani. Hänet on pakko nähdä livenä, jos yhtään on kiinnostunut suomiräpistä. Mies ei petä koskaan vaan antaa aina kaikkensa. Yleensä hän suorastaan liekehtii lavalla, niin kovalla tasolla on lavakarisma ja itseluottamus. Keikan kruunaa monesti seuraava kappale. Mieheltä on tulossa myös uutta materiaalia, kappale on Perhosveitsi-Heikki - Aakkoset. Paljon parempi Helsinki-biisi kuin erään Rähinäjoujou porukan Tervetuloo Helsinkiin...

Nyt on ollut lista melko Helsinki painoitteista. Otetaan mukaan maaseutu ja joensuulainen Jodarok! Komeasti omalla murteellaan vetävä toisella nimellä Jopolokkina tunnettu artisti on tosin nykyisin jo melko stadilaistunut. Jodan ja Jontin yhteislevy Uuden Ajan Avaruususkonto on todella kova lätty! Sieltä kannattaa tsekata kappale nimeltä Inseminaatio Intentio, jossa on mukana myös Stig Dogg. Maaseudun suunnilla voitaisin myös jatkaa. Ylivoimainen ykkössuosikkini on parivaljakko nimeltä Solonen & Kosola. Solonen on Kokkolasta kotoisin oleva räpin vuoden 2002 suomenmestari. Kosola on Riihimäeltä tuleva kaksinkertainen beatboxauksen suomenmestari. Ja heidän räppinsä on tiukkaa kuin mikä! Kaksikko on ylivertainen mitä tulee freestyle-räppiin, ja heidän superenergisillä keikoillaan sitä kuullaankin melkein enemmän kuin ns. oikeita, kirjoitettuja biisejä! Jos jotain suomiräppikeikkaa suosittelen, se on EHDOTTOMASTI Solon ja Kossun keikka. Sieltä poistuu hymysuussa ja nerokkaat riimit ja vitsit mielessä. Kovinta räppiä, mitä Suomenmaalta löytyy! BOOM!

Mitä friistailaamiseen tulee, kannattaa tutustua Ruudolfiin. Mies on kaksinkertainen räpin suomenmestari ja ei unohda muistuttaa jatkuvasti siitä. Rudyn suurimpia hittejä ovat Doupeimmat Jumala seivaa, Voisitsä rakastaa asfalttisoturii ja Tyyttää (ft. Solonen). Ruudolf on tehnyt myös paljon yhteistyötä viime vuoden hittiparivaljakon Jare&VilleGallen kanssa. Suosikkibiisini kolmikolta on Raiders, mukana kappaleessa on myös kikedi Karri Koira!

Okei, juttu on näköjään venähtänyt melko pitkäksi. Mainitsematta jäi todella monta hyvää artistia ja kappaletta, kysyä saa, jos haluaa jotakin vinkkiä.

Vielä on yksi video kuitenkin pakko linkata. Olen vasta nyt tämän syksyn aikana todella tykästynyt Memphis-tyyliin. DJ Kridlokkin GNXTA -kappaleessa on huikea video, loistava biitti ja tunnelma. Tyyli voi vaatia  muutaman kuuntelukerran ennenkuin sen hienouden löytää, mutta vakuutan, että meininki on hullu! Toinen huikea suomalainen Memphis-tyylin edustaja on tietysti Eevil Stöö!

Tutustukaa ihmiset! Suomiräppi elää uutta aikakautta! Tyylilajeja löytyy laidasta laitaan, taso on todella korkea! Toivottavasti tästä kirjoituksesta on edes jollekin räpistä kiinnostuneelle hyötyä.


Kiittäen, Atsonne.

Ps. Katsokaapa TÄMÄ video, todella moni suomiräppäri on mukana videolla. Siis oikeasti todella moni!

Osku, Hannula ja pari muuta

Noniiin, jälleen on aika uuden AA-kerhon kokoontumisen. Jääkiekkoa puskee jälleen.

***

Espoo Bluesilla on loistava seitsemän ottelun voittoputki päällä. Kun omistaja-toimitusjohtaja Jussi Salonoja ilmoitti 23.10.2011 joukkueen olevan myynnissä, tapahtui jotain. Tuon ilmoituksen jälkeen Blues ei ole jäänyt pisteittä yhdessäkään ottelussa.

Eilinen HIFK:ta vastaan pelattu ottelu oli loistava. Yleisöä oli yli 5000:n ihmisen verran, tunnelma oli loistava, espoolaiset olivat saapuneet paikalle! Sitten koitti karu arki SM-liigafanin elämässä kun ensin tuli huhut, että ykköspuolustaja Ville Lajunen olisi siirtymässä Metallurg Magnitogorskin joukkueeseen Venäjän KHL-liigaan. Tänään tuli sitten Bluesin virallinen tiedote, Lajunen siirtyy Venäjän maille. Vihdoin oli saatu paikattua Karalahden jättämä aukko ja sitten tulee tämä. Eilen IFK-ottelun aikana katsoin Lajusen peliä ja ajattelin, että mies on muuten kasvanut todella paljon! Sekä pelillisesti että myös kokonsa puolesta. Peli oli kokonaisvaltaista kaikinpuolin, ei hätäilyjä, ei ongelmia.

Nyt on ongelma, että millä paikata Lajusen jättämä aukko puolustuksessa. Tilalle palkattiin jo Dale Clark. Vaikka hän ihan ok pelimies on sillointällöin ollutkin niin ei hänestä johtavaksi puolustajaksi ole. Aamulla mieleeni juolahti Janne Niinimaan nimi. Karmea ajatus. Onneksi Niinimaalla on järjettömän kovat palkkatoiveet ja joukkuekin taisi löytyä muutama päivä sitten. Katsotaan nyt, jos peli tuon Clarkin kanssa lähtisi toimimaan. Totuus kuitenkin on, että Ari Vallina ja Harri Ilvonen eivät ole kovin kaksisia puolustajia. Peräpää on Bluesilla haavoittuva tällä hetkellä, kun vain Varakas, Korpikari ja Hakanpää ovat todella varteenotettavia pakkeja. Muut ovat vähän mitä sattuu.

Luin hetki sitten Jatkoaika.comin jutun Bluesin tämänhetkisestä tilanteesta. Siinä päävalmentaja Marjamäki sanoi, että Lajusesta saaduilla rahoilla etsitään maaleja tekevää hyökkääjää. Kakkoskentässä on puutteita. Teemu Ramstedt tarvitsee rinnalleen Toni Kähkösen lisäksi jonkun huipputekijän. Vaikka todella lupaava Miro Aaltonen on pelannut ihan hyvin, hän on vielä liian heiveröinen ja kokematon täyttämään vaativan roolin. IS huhuili alkuillasta, että Blues olisi hankkimassa olympiavoittaja-maailmanmestari Mika Hannulaa. Hän olisi sinänsä kova kaappaus. En kuitenkaan tiedä onko hän juuri se maaleja sylkevä pelaaja. Hän on Elitserienissä tehnyt pisteitä keskimäärin joka toisessa ottelussa. Pelaajana vaikuttaa enemmänkin työmyyrätyyppiseltä pelaajalta. Ja Bluesillahan niitä riittää. Tässä hetkessä en pidä minään sitä, että hän on entinen maailmanmestari ja olympiavoittaja. Menneet ovat menneitä, nykykunto ratkaisee. En halua, että rakastamani seura Blues lähtisi vanhalle tielle ja ostelisi menneitä tähtiä.

Jatkoajan jutussa sanottiin näin: "– On helpompaa elää, kun tiedämme tarkkaan, mitä saamme. Dalellekin on helpompaa tulla mukaan, kun hän tuntee Bluesin. Mieluummin tuttu kuin se, että ei tunne ollenkaan. (Marjamäki)

Sama pätee tulevaan hyökkääjän hankintaan." Tulevalle hyökkääjälle on siis etua, että Blues on entuudestaan tuttu seura. Aloin pohtimaan mahdollisia vaihtoehtoja.

Vahvimpana vaihtoehtona vanhoista Bluesissa loistaneista pelaajista pidän Oskar Osalaa. Osku on pelannut KHL:n Neftekhimik Nizhnekamskissa tällä kaudella 11 ottelua ja tehnyt niissä vain yhden maalin, ei syöttöjä. Olkoonkin, että hän on ollut viimeiset kolme viikkoa loukkaantuneena, pisteettömyysfaktan täytyy syödä miestä. Hän ei voi olla kovin tyytyväinen rooliinsa, keskimääräinen peliaika ottelua kohden on noin kymmenen ja puoli minuuttia. Oskulla on Bluesista hyviä kokemuksia, ykköskentän paikka ja suuri peliaika olisi taattu. Bluesilla olisi taatusti varaa hankkia hänet.

Muita mieleeni tulleita pelaajia ovat Ryan Keller sekä Martin Kariya. Molemmat tosin ovat pelanneet melko hyvin omissa joukkueissaan. Nuorin Kariyan veljeksistä pelaa tällä hetkellä Sveitsin A-liigan Ambri-Piottassa. Hän on tällä hetkellä loukkaantunut, mutta on kuluneen kauden aikana tehnyt 14:ssä ottelussa 5+7=12 tehopistettä. Ryan Keller havittelee edelleenkin paikkaa NHL:stä, hän pelaa AHL-liigaa Oklahoma City Baronsissa. 16:ssa ottelussa 12 pistettä on aivan hyvä saavutus. En kuitenkaan pitäisi minään mahdottomuutena sitä, että hän palaisi Bluesiin, joss hän oli johtava pelaaja, nimenomaan maalintekijä.

KHL:ssä pelaa tietysti vielä Blues-kasvatti Mikko Lehtonen. Hän kuitenkin on pelannut sen verran hyvin, etten usko tähän pohdintaan kuin ehkä unissani, tuskin silloinkaan. Jos ropoja pitäisi jonkun puolesta kiinni laittaa, niin olisin ehdottomasti Osalan kannalla. Hän olisi täydellinen lisä nykyiseen Bluesin joukkueeseen. Tulevaisuus näyttää mitä tuleman pitää, mutta yksi toive on ja pysyy: Kuka ikinä sieltä tuleekin, toivottavasti joukkue pärjää. (Ja nämähän ovat fanin fantasiahorinoita, muistakaa se ;)

Parhain,

Atso

AA-klubi, parempana kuin koskaan!

Tervetuloa jälleen AA-klubin pariin. Klubi, joka ei oikeastaan ole klubi sanan varsinaisessa merkityksessä. Sanakirjamääritelmän mukaan klubi on kerho tai kerhohuoneisto. Tämä ei ole. Täällä tapahtuu harvoin ja silloinkaan ei juuri mitään. Tänään aiheena on...

JÄÄKIEKKO!

Tehdäänpä tähän postaukseen muutamia huomioita ja pointteja, jotka ovat jääneet kuluvalta syksyltä mieleen. Toiset ovat vanhempia, toiset aivan uusia.

Let's begin!

***

HIFK on kontannut pahemman kerran. Suurseuran perinteiden mukaan fundamentalistisimmat fanit ovat jo vaatineet päävalmentaja Matikaisen erottamista. Maajoukkue-Matikainen, Espoo Bluesin kaksi kertaa finaaleihin vienyt, neljä kertaa välieriin vienyt valmentajavelho. On totta, että HIFK ei ole ollut niin kova kuin itsekin oletin, mutta tuskin se valmentajan vika on. Itse jääkiekosta mitään ymmärtämättömänä sanoisin, että myös pelaajien on otettava vastuu. Kulta-Micke on hoitanut Ruutunsa. Kulta-Ville samaten. Mutta mitenkäs tuo HIFK:n puolustus? Niin tosiaan, mikä puolustus? Eipä ole pahemmin kuulunut tai näkynyt. Nojoo, tällä pyörittelyllä ei saavuteta mitään. Oma veikkaukseni on, että HIFK ryhdistäytyy nyt kun liiga taas lähtee käyntiin huomenna. Varma kuuden sakissa oleva joukkue. Trust me, voitinhan sentään eilen ensimmäistä kertaa Veikkaukseltakin rahaa (15e!).

***

Sitten tapaus Milan Lucic vs. Ryan Miller. Uskomatonta Brendan Shanahan. Kertakaikkiaan. En voi käsittää. NHL:n kurinpitointiaanipäällikkö, vanha kunnon Brendan Shanahan, ei antanut mitään lisäsanktiota tästä. Törkeää, en voi muuta sanoa. Maalivahti on koskematon. Piste. Oikein toivon, että seuraavan kerran kun Buffalo kohtaa Bostonin, niin koston kierre alkaa. Ottelun jälkeen joukkueen nimi on toivottavasti Boston Ruins. Törkeä taklaus, ei muka kerinnyt väistämään. Full of crap! Ei edes yrittänyt väistää. Lucic on säälittävä, kaikki arvostukset Bostonia kohtaan karisivat tuon tempauksen jälkeen.

***

Jussi Salonoja ja Espoo Blues. Oliko myynti-ilmoitus mainoskikka vai mikä, mutta hetkeen ei ole mitään kuulunut siltä saralta. Hetken media jaksoi mehustella eri ostajaehdokkailla. Angry Blues. Venäläinen miljardööri Timtsitsutsatsenkho tai jotain sinnepäin. Kimi Räikkönen. Nopea oli takinkääntö Jussilta, jos ihan tosissaan päätti lyödä hanskat tiskiin. Vielä muutamaa viikko aiemmin niin kirjoitteli avointa kirjettä faneille ja pyysi kärsivällisyyttä. Voisiko myös peiliin katsoa? Toki, yleisöä ei ole paljoa käynyt hallilla, mutta MITEN IHMEESSÄ viime kaudesta voi tehdä monen miljoonan tappiot?! Joukkue meni finaaleihin, halli oli loppuunmyyty monesti, pelaajabudjetti oli mitätön... Mihin se raha taas valui? Miksi sitä ei osattu tehdä, kun metalli niinsanotusti hehkui? Oma huomioni nyt kuitenkin on, että vihdoin hallilla on alkanut käymään porukkaa. Lippujen hinnat tiputettiin alas, opiskelijat pääsevät jokaiseen kotiotteluun kymmenellä eurolla! Loistavaa, kertakaikkiaan hienoa. Ja kaiken tämän häslingin keskellä Blues on pelannut loistavasti. Joukkue on sarjataulukossa kuudentena, takana mm. miljoonamiehistöt Kärpät, HIFK ja Lukko.

Nyt kaivataan omien kannustusta!

"Espoosta, on tää meidän joukkue. On meille kunnia, seistä teidän tukena, ei me koskaan luovuteta!"

***

Monta kiekkoaiheista kirjaa on ilmestynyt tänä syksynä. On Matti Hagmanin elämänkertaa, Kaarina Hazardin ja Raimo Summasen yhdessä kirjoittama kirja jne. Eniten kuitenkin haluaisin saada käsiini luettavaksi Georges Laraquen elämänkerran. Tiedättehän, sen kasviksia syövän, säyseän kaukaloiden Mike Tysonin. Hänen tarinansa on varmasti todella mielenkiintoinen. Pienoisen pyörremyrskyn hän onnistui jo medioissa aiheuttamaan kun kirjassaan hän väittää NHL:ssä käytettävän steroideja ja muita hämäräperäisiä aineksia. C'mon, kaikkihan sen näkevät. Verratkaa Teemu Selänteen leukaa vuodelta 1992 ja leukaa mallia 2011. Teemu on silti loistava, kaikki rakastavat häntä! Myös minä. One more five years Teemu! Uskomatonta sinänsä, ukko on 41-vuotias ja edelleen paras suomalainen änhiksessä!

***

Kävin viime torstaina katsomassa ensimmäistä kertaa maajoukkuelätkää, EHT Karjala-turnaus ja Suomi-Venäjä. Eipä jäänyt mahdollisille jälkipolville (tai kummitytölle!) kerrottavaa. Välillä hävetti olla suomalainen, ja syy ei todellakaan ollut pelaajien...

***

Aloin käyttämään Twitteriä pari kuukautta sitten. Loistava palvelu, voisi sanoa, että olen koukussa. Seuraan lähinnä urheilijoita sekä urheilutoimittajia. Tähän väliin voi olla oiva paikka todeta, että Urheilulehti on aivan liian aliarvostettu jääkiekkomediana. Siellä Johtava Sihvonen sekä ES ovat muita toimittajia hyvin paljon edellä, mitä tulee jääkiekkotietämykseen ja ymmärrykseen. Sihvonen näkee tulosten taakse, hänen ansiostaan olen oppinut ymmärtämään peliä paljon paremmin. Esko Seppänen on muuten vain huikea, vaikka ei pahemmin Bluesista pidäkään. Vielä kun olisi rahaa hankkia NelonenPro:t niin pääsisi kuulemaan yhtä Suomen parhaista jääkiekkoselostajista, Antti Mäkistä. J-P Jalo on omissa papereissani ykkönen, tiukasti perässään kokokansan Antero ja sitten edellämainittu Mäkinen.

***

Tämä tässä tältä erää. Jatketaan toivottavasti taas tiuhempaan tahtiin. Kiitos seurastanne, AA-klubin omistaja, toimitusjohtaja, puheenjohtaja, kunniajäsen, toimittaja ja rakastettu voittaja kiittää ja kumartaa (onneksi en ole vastakkaista sukupuolta, niiaminen olisi hyvin hankalaa...).

Parhain Atsonne.