Tunteita laidasta laitaan

Nyt on huono olo. Oksettaa. Itkettää. Tunnen epätoivoa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun on tällainen olo, ei tietenkään. Ei edes ensimmäinen tämän kuukauden aikana. Jopa kuluneen viikon aikana. Kaikki on vapaaehtoista, omien valintojen seurausta. Mistä on kyse?

Urheilusta tietenkin! Urheilusta ja tänään eritoten jääkiekosta. Sanotaan, että elämä on parasta huumetta. Urheilu on minun oman elämäni parasta ja monipuolisinta huumetta. Kukapa meistä ei olisi joskus kokenut pettymyksen tai onnistumisen tunteita? Urheilufaneille nämä tunteet tulevat tutuiksi lähes jokapäiväisessä elämässä. Oma joukkue tai oma suosikkijoukkue voittaa, euforia on taattu. Tappion hetkellä fiilikset ovat jokseenkin huonommat. Urheilutapahtuman yhteydessä tunneskaala voi liikkua laidasta laitaan ja kaiken lisäksi erittäin nopeasti. Paras esimerkki tästä on tietysti surullisen kuuluisa Suomi - Ruotsi -ottelu jääkiekon MM-kilpailuissa Helsingissä vuonna 2003. Suomi johti 5-1 ja kaikki oli mallikkaasti. Elämä hymyili, hyvää tunnetta ei mikään voinut ottaa pois. Paitsi Ruotsi. Otteluhan päättyi 5-6 tappioon ja koko maan laajuiseen tuskaan, epäuskoon ja ahdistukseen. Saman ottelun aikana tunteet molemmista tunteiden ääripäistä. Rakkaus Teemu Selänteeseen, viha Peter Forsbergia ja hänen tekemäänsä voittomaalia kohtaan.

Edellä kuvattu tapahtuma on omassa mielessäni jo laimentunut ja sen yli on päästy. Suuria urheilun aiheuttamia surunhetkiä on kuitenkin muitakin tarttunut matkan varrella mukaan. Tänään oli viimeisin. Ottelun lopusta on jo yli tunti aikaa, mutta edelleen tunnen huonoa oloa, oksetusta ja järkytystä. Miten voi hävitä ottelun ILVEKSELLE, kun johtaa 2-0 ja ottelua on jäljellä alle 2 minuuttia? Kaikesta huolimatta kunnon urheilufani, kaikkien pettymyksien jälkeenkin, seisoo oman joukkueensa takana ja uskoo tulevaan. Niin teen myös minä Bluesin kohdalla.

Yksi elämäni hienoimpia hetkiä oli viime keväänä, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti MM-kultaa. Kulta oli todella hieno saavutus, mutta vielä hienompana pidän sen aiheuttamaa reaktiota kaikissa suomalaisissa. Kaikki suomalaiset tunsivat ennennäkemätöntä (huom. omana elinaikanani) yhteisöllisyyttä, kaikki olivat samaa porukkaa, ilo jaettiin kaikkien kesken. Kaikki tietysti huipentui torilla, jossa 100k ihmistä juhli yhdessä, samaa asiaa.

Riemu oli kannattajilla vähintään yhtä suuri.

Varmasti yksi suurimmista syistä, jonka takia urheilua ja etenkin jääkiekkoa niin aktiivisesti seuraan, on juuri urheilun yhteydessä syntyvien tunneskaalojen laajuus. Mikään muu ei minulle sitä voi tarjota (ainakaan samalla aikajänteellä). Pettymystä ja äkillistä riemua, jännitystä ja helpotusta, surua ja rakkautta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin tiukan ottelun voittaminen. Kaikki eivät sitä voittamista itse pääse kokemaan, mutta oman suosikin voittaessa jotain suurta ja tärkeää tunne on mahtava. Kevään koittaessa tunteet vahvistuvat ja moninkertaistuvat. Samaa tahtia kun pelaajat alkavat pelata kovalla tunteella, myös kannattajien tunteella mukanaoleminen kasvaa. Kuluneen viikon olen ollut jo täysin kevätfiiliksissä, vaikka ulkona keväästä ei vielä ole tietoakaan. Tunnepitoisemmat jääkiekko-ottelut ovat paras kevään merkki. Kevät on urheiluvuoden parasta aikaa!

Nauttikaamme tämän kevään urheilu-, erityisesti jääkiekkotarjonnasta. SM-liigan pudotuspelit, liigakarsinnat, MM-kotikisat, NHL:n pudotuspelit. Enempää ei voi ihminen toivoa.

Jääkiekko-ottelun 60+ minuuttia tarjoaa parhaat kyydit, mitä voin toivoa.


-Atso

Viime keväänä Blues nousi säälipleijareista aina finaaleihin saakka.

Atso&Japi omistavat seuraavaksi Amerikkoja!

Tänään ei lätkää. Tauko lätkästä tekee hyvää. Urheilusta ylipäänsä, sitä osaa tauon jälkeen taas arvostaa entistäkin korkeammalle. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli muuten ensimmäinen kerta kun katsoin Super Bowlin ja ymmärsin säännöt pääpiirteittäin! Oli myös poikain kanssa hyvä kisastudio pystyssä. Eli Manning (sydän). Victor Cruuuuuuuuuuuuuuuuz (sydän). Mario Manningham (sydän). Se siitä.

***

Brooklyn vasemmalla, Broadway oikealla. Voiko parempaa toivoa?

Amerikka. Tarkemmin oikeastaan Amerikan Yhdysvallat. Luvattu maa. Land of the free. Kävin New Yorkissa viime kesänä. Rakastuin. Yhdysvallathan on ylipainoisten, itsekkäiden, typerysten, itsekkäiden typerysten, vedonlyöjien, sotahullujen, urheilua rakastavien ja suurten keksijöiden sekä viihteen suurkuluttajien luvattu maa. Kuulostaa hienolta, eikö vain? Sinne on päästävä uudelleen. Ja sinnehän mennään!

Minulla ja hyvällä ystävälläni Japilla on projekti. Projektina on matkustaa Amerikkoihin. Panostamatta juurikaan omaa rahaa. Omalla työllä, lahjoituksilla, kerjäämällä, pulloja keräämällä, kirpparilla myymisellä jne. on tarkoituksenamme kerätä rahaa. Tarvitsemme siihen juuri SINUA!

***

Kerron aluksi hieman projektimme taustoja. En oikeastaan ihan tarkkaan tiedä mistä sain idean matkaan ilman omia rahoja. Se ei sinänsä ole merkittävää. Soitin Japille ja myin idean hänelle. Hän ilmoitti samantien olevansa messissä. Olin etukäteen lähes varma, että Japi innostuu ja lähtee mukaan projektiin, meillä kun usein on kaikenlaisia hullunkurisia viritelmiä muutenkin!

Aluksi soittelimme paljon toisillemme ja aloimme miettimään ja pyörittelemään ideaa edestakaisin. Lopulta päädyimme tekemään budjetin ja suunnittelemaan matkaa. Päätettiin, että matkaan lähdetään kun kassa on kasassa. Mitään turhaa stressiä ja ylimääräistä kiirettä emme budjetin kasaamiseksi aio ottaa, se on varma! Budjetiksi sovimme, ei enempää eikä vähempää, kuin 10 000 €! Eipähän jää ainakaan rahasta kiinni reissun onnistuminen. Tuolla rahalla on tarkoitus matkata vähintään kolme viikkoa, New Yorkissa ja Philadelphiassa. Voimme tietysti muuttaa kesken matkan suunnitelmia ja lähteä ex-tempore tyyliin vain johonkin kaupunkiin, ei olla liian sidottuja suunnitelmiin. Joka tapauksessa, rahalla kustannetaan matkat, ruoat, lätkä-, koris- ja jenkkifutisliput, leffalippuja, pääsylippuja erilaisiin esityksiin (Broadway, stand-up jne.), majoittuminen, shoppailu ja yllättävät maksuerät. Kunnianhimosta ei ainakaan ole puutetta.

Aloituskonferenssin (lue: Atso ja Japi tietokoneen ääressä miettimässä mikä kaupungeista New York, Boston ja Washington on pohjoisimpana sekä syömässä S-Marketin juustokakkua) jälkeen matkakassamme on karttunut tasaisen pienin lahjoituksin. Pulloista on kertynyt jonkin verran rahaa, kuskina toimimisesta vähän enemmän ja suorista lahjoituksista paljon vähemmän. Myimme myös kahvia turnauksessani salaa pukuhuoneesta, saimme voittoa 11 euroa! Kyllä se matkakassa siitä pikkuhiljaa kasvaa. Roope Ankka jo sen sanoi, että sentti on miljoonan alku. Emme katso lahjoituksen kokoon tuomitsevasti vaan otamme kaikki lahjoitukset, viidestä sentistä ylöspäin, vastaan. Myös pullo- ja tölkkilahjoitukset kelpaavat. Toki mitä isompi lahjoitus, sitä kiitollisempia olemme. Yksi useimmin lahjoittaneista on Eemeli Mattila (TYTÖT HEI, Emppu on vapaa sinkkumies ;)!) joka on antanut sekä pullo-, tölkki- että rahalahjoituksia. Paljon enemmän rahaa kuitenkin tarvitsemme! Jos on jotain ideoita millä hankkia suurempiakin summia niin ottakaa toki yhteyttä! Minä ja Japi olemme valmiita!

***

Tarkoituksena on seurata tässä blogissa (mahdollisesti myös projektin oma blogi tulossa jossain vaiheessa) matkakassan kertymistä ja asioiden etenemistä. Ideana oli myös alkaa pitää jonkintyyppistä videoblogia asian tiimoilta, mutta siitä tuonnempana. Jos SINULLA on jotain lahjoitettavaa meille, pulloja, tölkkejä, rahaa, vaatteita kirpparille, mitä vain mistä luulet olevan meille apua niin ota yhteyttä! Atso ja Japi kiittävät. Teitä tullaan myös suuresti kiittämään tulevissa blogeissa ja vlogeissa!

Tähän loppuun voisin kirjoittaa tiivistelmän koko juuri lukemastanne tekstistä: AUTTAKAA PLIIS MEITÄ!!!